Uusi asunto, uudet kujeet

Nyt kun ollaan oltu täällä jo 2 kk alkaa näkeen niitä maan huonojaki puolia. Edes Emman mielestä kaikki ei ole enää ihanaa. Kaikki meni loistavasti siihen asti, kunnes Chiara lähti takasin Italiaan 3 viikoksi tenttejä suorittamaan ja vuokraisäntä, Jose, muutti Chiaran huoneeseen. Sen jälkeen alko jatkuva naputtaminen sotkusta, astioiden käytöstä/pesusta, pyykinpesuajoista, vessapaperin käytöstä, vieraista, musiikin kuuntelusta ja ihan kaikesta. Italialaiset pani kovan kovaa vastaan ja sai hyvän riidan aikaseksi. Me oltiin puun ja kuoren välissä ja yritettiin parhaan mukaan väistellä hankaluuksia. Lopulta Jose yritti sotkea meidän ja italialaisten välit puhumalla paskaa puolin ja toisin. Onneksi tajuttiin tilanne ja tiedettiin mikä on totta, mikä ei.

Vuokraisännällä itellään on hankaluuksia ihan joka elämänalueella. Se yrittää epätoivosesti pyörittää jonkunäköstä bisnestä vuokraamalla huoneita opiskelijoille, mutta ei kykene hoitamaan asioita huonostikaan...

Tilanne alko käyä liianki kuumaksi, joten päätettiin kaikki muuttaa pois. Sen jälkeen alko vääntö siitä, saadaanko takuuvuokrat takasin vai ei. Aluksi kuultiin, että rahoja ei yksinkertasesti ole, joten mitään ei saada takas. Sen jälkeen meille tarjottiin puolet takuuvuokrasta, jos lähetään heti eli pari viikkoa ennen kuun loppua. Jose halus meidät kaikki ulos heti, mutta tarjos myös huonetta kesäkuun loppuun asti, kuten alkuperäinen sopimus oli. Tässä hyvä esimerkki tämän ihmisen tasapainottomuudesta.

Me alettiin ettiin uutta kämppää. Onneksi oli jo tuttuja ja jotaki kontakteja, niin ei oltu ihan tyhjän päällä. Tarjolla oli pari kohtuuhintasta vaihtoehtoa, mutta ei niin kovin miellyttäviä.

Yhtenä aamuna sairaalassa pediatrin kierrolla voivoteltiin meiän surkeaa tilannetta. Pediatri oli vanhahko, hirveän herttanen nainen ja lupas auttaa meitä asunnon etsimisessä. Se kirjotti yhen tekstiviestin ja ennen vastausta lupas meille kuun taivaalta :D Sen tuttavalla on asunto Alamedassa, tosi hyvällä paikalla, edelleen lähellä sairaalaa. Nainen, joka asunnon omistaa viettää kesät Algarvessa ja tämä asunto on täysin tyhjillään. Tarjolla oli siis koko asunto, 2 makuuhuonetta, 2 kylppäriä, keittiö, ruokailuhuone ja olohuone. Hintaa kysyttäessä se kysy paljonko ollaan valmiita maksaan. Sanottiin, että tähän asti ollaan maksettu 200€/hlö ja se kuulemma riitti vallan mainiosti. Pediatri sopi meiän puolesta tapaamisen samana iltapäivänä. Kun mentiin katsomaan asuntoa, saatiin avaimet käteen jo ovella... Melkosen luottavaista porukkaa! Asunnon omistaja oli Mary, vanha, mutta niin energinen mummukka. Pian selvisi, että nainen oli pediatrin äiti. Sillä oli kiire maalauskurssille, joten asunto esiteltiin 10 minuutissa. Saatiin lupa muuttaa vaikka heti ja sen lisäksi kutsu Algarveen viikonlopun viettoon Maryn kesäasunnolle. Wou.

Muutettiin samana iltana ja nyt asutaan melkein ku kuninkaalliset. Alue on ihanan rauhallinen ja pääkadun melu on muisto vain. Alun ihastus muuttui vihastukseksi, kun tajuttiin ettei meillä ole lämmintä vettä. Soitettiin pediatrille ja se lupasi hälyttää alakerran tutun naapurin meidän avuksi. Oltiin silloin vielä töissä ja kotiin palattua hämmästeltiin, kun kaasu oli jäänyt päälle vaikka Emma oli varmasti sen sammuttanut. Hetken päästä meidänki aivoissa löi kipinää. Sillä kaasullahan se vesiki täällä lämpiää! Kylläpä tunnettiin olomme fiksuksi :D Edellisessä asunnossa oli vähän uudemmat systeemit, joten ei tarvinu tämmösistä huolehtia.

Seuraavana päivänä köpöiltiin uudestaan. Pestiin pyykkiä ja Emma imuroi, kun yhtäkkiä sähköt katkes. Taas hälytettiin apua ja saatiin 2 miestä hätiin. Kumpikaan ei puhunu englantia, joten kesti tovi, ennen ku saatiin asia selvitettyä. Sitä ennen oltiin tokiki käännetty koko kämppä ympäri, että ois löyetty sähkötaulu, koska arveltiin sulakkeen kärähtäneen. Miehet ihmetteli hetken eteisessä ja nosti yhen taulun seinältä, jonka takaa sähkötaulu viimein löyty. Napin painallus ja sähköt oli takas! Kyllä elämä on ihmeellistä :D Nyt tiedetään, että 2 masiinaa yhtä aikaa päällä on liikaa.

Sairaalassa kerrottiin meiän toilailusta ja yritettiin vakuuttaa, että kaikesta huolimatta ei olla ihan uusavuttomia. Kerrottiin myös että Suomessa ei kaasua käytetä ku grillissä. Meiän ohjaaja ei millään tajunnu miten voi saada lämmintä vettä ilman kaasua. Ihan sarvikuonojen maa tämä on...

Porto 20.-22.5.

Harjotteluun ikävystyneenä otettiin vähän omaa lomaa ja lähettiin viikonlopuksi pohjoiseen, Portoon, Portugalin toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Porto on ollu must see-listalla alusta asti. Michaela halusi liittyä meiän seuraan ja sehän hyvin passasi. Kokemuksen perusteella voitiin olla varmoja, että matkaseura on moitteetonta. Varattiin hostelli netistä hyvissä ajoin, ettei tule yllätyksiä.

Perjantaiaamuna hypättiin junaan klo 11.30. 3 tunnin puuduttavan matkan, mutta ihanan kotoisten maisemien jälkeen saavuttiin portviinin kaupunkiin. Hostelli pääsi yllättämään täysin, onneksi hyvällä tavalla. Huone oli iso, meillä oli oma kylppäri, oma sikaiso terassi, 2 isoa parivuodetta ja yks lisävuode. Telkkari, jääkaappi ja ilmastointi löyty myös. Ihan tätä kaikkea ei osattu odottaa, sillä huoneen hinta oli 16€/hlö/yö.

Jätettiin laukut huoneeseen ja suunnattiin kaupungille. Ensimmäisenä pysähdyttiin turisti-infossa karttoja hakemassa. Sen jälkeen istuttiin kahville ja taistelusuunnitelmaa tekemään. Yhdistettiin kaikkien listat nähtävyyksistä ja ympyröitiin ne kartasta. Listalla oli kirkkoja, monumentteja, viinikellareita, erityinen kirjakauppa, Portugalin korkein torni, vanhatori, kuuluisa kahvila ja monta muuta paikkaa. Syötävien ja juotavien listalla oli Porton francesinha-voileipä, bacalhau eli turska sekä tietysti portviini.

Kierreltiin nähtävyyksiä katselemassa kunnes väsymys voitti. Mentiin syömään illallista joen rannalle ja vihdoin uskallettiin maistaa kansallisruokaa eli turskaa. Ruoka ja juoma oli hyvää, mutta ei meistä turskan ystäviä tullut.

Illallisen jälkeen jäätiin katselemaan auringonlaskua, joka oli häikäisevän kaunis! Räpsittiin muistikortit täyteen kuvia ja nautittiin tunnelmasta. Pimeyden saapuessa kavuttiin vielä sillalle, josta näkyi koko kaupungin valot. Näkymä veti kerrasta hiljaiseksi.

Lauantaina aamupalan jälkeen lähdettiin jälleen kiertelemään kaupunkia. Lounaaksi syötiin kuuluisat Porton francesinha-voileivät. Päältäpäin se näytti hyvältä, mutta sisältä löytyi ikäviä yllätyksiä. Kahden paahtoleivän välissä oli kinkkua, makkaraa ja lihaa vähemmän miellyttävässä muodossa. Koko komeus oli kuorrutettu sulatetulla juustolla ja lillui lautasella rasvaisessa kastikkeessa. Iyyyyy.

Muutaman nähtävyyden jälkeen lähdettiin 6 sillan miniristeilylle. Laiva alitti 6 siltaa ja lopulta vei meidät Croftin viinikellarille, jossa päästiin näkemään suuria tynnyreitä tynnyreiden jälkeen, täynnä portviiniä. Suurimpiin tynnyreihin mahtuu jopa 90 000 litraa viiniä. Tämä oli ainoa tieto, mitä saatiin irti portugalin kielisestä opastetusta kierroksesta kellareissa :D Ja tämäki vain siksi, että Emma bongasi tiedon saksankielisestä esitteestä. Hyvä me.

Kierroksen jälkeen keskityttiin maistelemaan portviiniä ja syömään luultavasti maailman kalleinta suklaata, yksi konvehti 3€. Pienessä portviinihiprakassa kävely joen toiselle puolelle sujui mukavasti. Kaikki alko olla jo kyllästyneitä friteerattuun ruokaan, joten päätettiin ettiä jotain ihan muuta. Tielle osui sopivasti kiinalainen ravintola, joka täytti meidän toiveet täydellisesti. Hostellille palattua ei tarvinnut kuin kaatua sänkyyn. Koko päivän aikana käveltiin noin 12 tuntia.

Sunnuntaina vierailtiin Portugalin vanhimmassa ja hulppeimassa kirkossa. Kirkon kellarissa oli katakombeja, joihin oli haudattu merkkihenkilöitä. Hauta-arkkuja koristi pääkallot. Lattian alle oli kerätty ihmisluita ties kuinka pitkältä ajalta, näky oli aika karmiva.

Seuraavaksi otettiin ratikka linjan toiseen päähän asti. Sen jälkeen käveltiin joen rantaa vielä reilusti yli tunti, kunnes päästiin merelle. Nautittiin lounasta auringossa merituulen puhaltaessa ja sen jälkeen otettiin päiväunet kuumalla hiekalla. Juna Lissaboniin lähti klo 17. Matka meni hiljaisissa tunnelmissa, sen verran uuvuttava reissu oli.

Hyviä nauruja saatiin mm. siitä, ku yritettiin kääntää suomalaisia sanontoja.. Emma kerto Michaelalle, että sillä on kupla otassa (siis pissattaa niin paljon..) Michaela yritti tosissaan kattoa Emman ottaa ja ettiä sitä kuplaa :D

Silmäkuppaa ja rantailua

Viiminen viikko synnytyssalissa meni lupsakasti, kun töitä tehtiin peräti kahtena päivänä. Muu aika maattiin rannalla ja nyt iho kesiikin kiitettävästi. Perjantaina 13.pvä oli tarkoitus tehä tuplavuoro klo 8-23. Kiitos Emman, saatiin aamupäivä lusmuta paikallisessa yksityissairaalassa. Ihan vertailun vuoksi valittiin eri sairaala, kuin viimeksi Veeran sairastaessa. Tällä kertaa ongelmana oli silmäkuppa :D Torstaina rannalta lähtiessä Emman silmä tuli kipeäksi ja siihen ilmesty ikävän näkönen rakkula. Töissä asiasta mainitessa saatiin aikaan pakokauhu, silmätulehus näyttää olevan pahinta mitä täällä voidaan kuvitella. Hoitajat nosti käet pystyyn ja otti askeleen taakse ku Veera levitteli Emman silmää selostaakseen tapahtunutta :D Sairaala oli jopa parempi ku Veeralla, palvelu ainaki oli kohillaan eikä tarvinu ootella. Lääkärisetä katto Emman silmän ja määräsi antibiootit. Diagnoosi vaihtui Veeran silmäkupasta perus silmätulehukseksi. Kiva lääkärisetä käski tulla vielä maanantaina näytille ja lupasi olla velottamatta käynnistä. Mikä sinänsä on ihan sama, sillä vakuutus korvaa kaiken.

Emman silmän takia meitä kiellettiin menemästä rannalle. Ja ihan varmasti ei toteltu. Lämmintä oli +30. Emman sanojen mukaan silloin kukaan ei jää sisälle yhen silmän takia. Illalla kotona valmistettiin katkarapukasaria kavereille ja katottiin porukalla Euroviisuja. Viisujen jälkeen mentiin kaikkien yllätykseksi Bairroon... Metrossa törmättiin Annen työkavereihin ja saatiin kroatialais- ja ranskalaisvahvistuksia porukkaan.

Sunnuntaina mentiin Tejo-joen toiselle puolelle Costa da Caparicaan. Sinne matkaa on tunnin verran, joten se on vähän rauhallisempi paikka paistatella. Suunnitelmissa oli lähteä rannalta klo 18, että varmasti ehitään kattoon Suomi-Ruotsi peli. Ihan vähän myöhästyttiin aikataulusta ja saatiin sitten tuntea se nahoissamme ku bussia piti ootella reilu tunti. Kotiin päästessä odotti toinen yllätys. Peli ei näkynykkään Areenalta, prkl!! Onneksi saatiin ottelu kuulumaan radiosta ja päästiin mukaan jännitykseen. Pelin jälkeen stereot raikas "Den glider in" ja kämppikset kiitteli. HYVÄ SUOMI!

Synnyttäminen Portugalissa

Harjottelupaikkamme Maternidade Dr. Alfredo da Costa on Portugalin suurin naistensairaala, jossa syntyy vuosittain noin 6000 lasta. Paljon päästiin siis synnytyksiä kolmessa viikossa näkemään. Opintojen tässä vaiheessa ei tositoimiin päästy, lähinnä valmisteltiin ja avustettiin. Pelkästään havainnoimalla opittiin silti tosi paljon, nimenomaan siitä, miten EI pidä tehdä. Täällä äiteillä ei ole mitään päätösvaltaa omasta hoidostaan vaan synnytys etenee kätilön/lääkärin haluamalla tavalla. Toisinaan touhu on kaukana inhimillisyydestä. Silti äidit tuntuvat loppujen lopuksi olevan kohtuu tyytyväisiä saamaansa hoitoon (kun paremmasta ei ole tietoa).

Synnyttäjän saapuessa hänet laitetaan sänkyyn monitoroitavaksi. Syöminen ja juominen on kielletty saapumisen jälkeen (on muuten vastoin WHO:n suosituksia). Jotkut "edistykselliset" kätilöt antavat synnyttäjälle mahdollisuuden poistua sängystä mukavamman asennon löytämiseksi. Kivunlievityksenä ennen 3cm:ä on parasetamoli ja hyvin harvoissa tapauksissa petidiini. Sen jälkeen kun kohdunsuu on avautunut 3 cm:iin äiti saa epiduraalipuudutuksen halutessaan, mikäli sille ei ole lääketieteellistä estettä. Muita vaihtoehtoja ei ole. Saatiin kuulla hyvät naurut, kun kerrottiin Suomessa käytettävistä kivunlievitysmenetelmistä. Täällä ei tiedetä muista puudutuksista, puhumattakaan lääkkeettömistä kivunlievitysmenetelmistä.

Ponnistusvaihe on kätilön aktiivisesti johtama, äiti ponnistaa kun kätilö sanoo, eikä silloin kun siltä tuntuu. Ponnistaminen ei myöskään ole mahdollista muissa asennoissa kuin selällään maaten. Episiotomioita (eli välilihan leikkauksia) täällä tehdään paljon, mutta myös repeämiä tulee usein. Lapsen syntymän jälkeen äiti saa vauvan vain hetkeksi rinnallensa, ennen kuin se viedään puettavaksi ja rokotettavaksi erilliseen hoitohuoneeseen, jonne vauva jää kunnes jälkeiset on syntyny (revitty ulos), äiti ommeltu ja huone siivottu.

Päästiin leikkuriin seuraamaan useita sektioita ja pihtisynnytyksiä. Sektioon täytyy täällä olla hyvin painava syy, kuten perä- tai poikkitila, useat edelliset sektiot, äidin sairaus, monisikiöraskaus tai sikiön voinnin äkillinen huonontuminen. Pelkät epäilyt liian pienestä lantiosta tai synnytyspelko eivät riitä syyksi. Pihtisynnytyksiä ei Suomessa enää edes tehä ja tämän jälkeen tiietään kyllä miksi.

Sama surkea aseptiikka jatkuu synnytysten puolella. Synnytykset hoidetaan "steriilisti", mutta kauas jää näiden käsitys steriilistä. Paketteja auotaan hampailla eikä haittaa jos steriilit välineet koskevat johonkin likaiseen. Käsidesin sijaan suositaan vesipesua, koska se ei kuulemma kuivata käsiä.

Erikoista on se, että tässä sairaalassa on kuulemma Euroopan paras vastasyntyneiden teho-osasto, jossa käytiin vierailemassa. Harjottelu oli kaikenkaikkiaan antoisa ja ollaan tosi hyvillään tästä ainutkertasesta kokemuksesta.

Suomi - Slovakia

Tuntuu aivan uskomattomalta, että nyt jo on puolet reissusta takana. Ensimmäisestä päivästä Portugalissa tuntuu olevan ikuisuus. Muisteltiin sitä, kun ettimällä etittiin pankkiautomaattia ennen kuin huomattiin, että niitä on täällä noin 20m välein ja kirottiin mm. tämän kaupungin metroa. Aika menee niin sairaan nopeaa, ettei aina ehi ees blogia päivitteleen, anteeksi siitä. Ei meidän elämäkään täällä aina niin jännää ole, että kaikesta ehtis/jaksais raportoida :D

Mutta nyt ajassa takaisin lauantaihin 7.5. Emma ja Anne oli aikasemmin löytäny Lissabonin ainoan baarin, josta saa siideriä (!). Tänään päämääränä oli juuriki se, kera yhden slovakin. Alotettiin Strongbow'lla ja ai että se maistu hyvältä! Ei tietenkään niin hyvältä ku Suomessa sen jälkeen, kun on taistellut itsensä hikeen Kaarlen baaritiskille päästäkseen. Tarjoilija oli kovin tuttavallinen. Toi jopa ystäviänsä meille näytille. Kohteliaasti yritettiin sanoa, että mieluummin oltaisiin ihan kolmestaan. Viesti ei ihan tavoittanut tämän herran aivosoluja, sillä vuoronperään hän tarjosi itseään tai tuttaviaan meille seuraksi. Noin 10 min välein tämä jo turhan tuttavallinen mies kävi meitä halailemassa ja pussailemassa, joka kerta haisten enemmän ja enemmän viinalta :D Siiderinhimo oli niin kova, että ei kuitenkaan ihan heti luovutettu limasesta tarjoilijasta huolimatta. Strongbow vaihtui Magnersiin ja "juomaruuaksi" tilattiin valkosipulikatkarapuja sekä kanankoipia. Ruokaakaan ei saatu rauhassa syyä kun tarjoilija napsi meidän lautasilta. Onneksi oltiin sopivassa nousuhumalassa, niin se ei saanu turpaansa :D

Samana iltana Suomi pelas Slovakiaa vastaan ja me oltiin yhtälailla taistossa mukana. Laji tais olla vähän eri... Jatkettiin matkaa Bairro Alton baareihin ja matkalla maisteltiin kansallisherkkua, portviiniä. Ulkonäkö pääsi yllättämään, viattoman näkönen snapsilasi oli turhanki tuju. Suomi tiputti Slovakian MM-peleistä, me jatkettiin taistelua omaa slovakkia vastaan. Peli oli kovin jännää, alun Suomi-ylivoima piti koko illan vaikka loppuillasta kukaan ei ollut enää pistelaskussa kartalla :D

Seuraavana aamuna koitti ankea äitienpäivä. Äitejä muistettiin iltapäivällä, kun käet lakkas tärisemästä sen verran, että pysty tekstiviestin kirjottamaan. On tullu jo tutuksi tämän kaupungin drinkit, mutta silti sitä ei vaan opi. Viinamittoja täällä ei drinksujen teossa tarvita. Viinaa lisätään lasiin kunnes lasi todellakin on täynnä. Hyi hele.

Vappu ja seikkailu Sintrassa

Vappuna Veera poti kovaa koti-ikävää. Tai siis kaveri-ikävää. Tai jotain semmosta. Tai ehkä sillä kolotti vaan viinahammasta :D Antibioottikuuri esti alkoholin nautiskelun koko vapulta. Ja tokihan Emma ihan myötätunnosta oli myös selvinpäin. Yritettiin päästä vappufiiliksiin edes jollain keinolla ja päätettiin leipoa munkkeja! Siitä se jännä sitten alkoki, ku piti löytää hiivaa. Fiksuina tyttöinä otettiin sanakirja kauniiseen käteen ja sitten kauppaan. Meille tarjottiin vaan leivinjauhetta, mutta sitten ihan puolivahingossa löydettiin kuivahiivaa, joka tosiaanki oli erilaista ku Suomessa (4 pss/500ml). Jännitti aika kovastikki, että tuleeko taikinasta mitään. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Saatiin aivan sairaan hyviä munkkeja ja niitten ansiosta paljon kavereita :D Täälläki on "dia do trabalhador" eli vappu, mutta ei sitä juhlita tosiaankaan samassa määrin ku Suomessa. 1.5. oli jotain marsseja ja maraton. Kateltiin touhua parvekkeelta, mutta aika laimeaa oli meno. Veeralla oli iltavuoro, joka kesti huimat puoli tuntia. Paikalla ei ollutkaan englantia puhuvia, niin olis ollu vähän tukalaa jäähä. Yllärivapaa otettiin heti käyttöön ja lähettiin Euroopan suurimpaan akvaarioon. Nähtiin kaikenlaisia kaloja, kilpikonnia, pingviinejä, niiiin sulosia merisaukkoja, lintuja, liskoja ja sammakoita.

4.5. keskiviikkona vietettiin yhteistä vapaapäivää ja junailtiin ittemme Sintraan katteleen historiallisia nähtävyyksiä. Sintra on yksi UNESCOn maailmanperintökohteista ja sijaitsee n. 30km Lissabonista länteen. Juna-asemalta hypättiin bussiin, jonka oli määrä mennä ylös vuoren päälle, missä ensimmäiset nähtävyydet sijaitsevat. Kyyti oli HYVIN mielenkiintoinen. Tie oli serpentiinitie sanan varsinaisessa merkityksessä. Vauhtia oli taas enemmän ku tarpeeksi ja parissa mutkassa kuskin piti peruutella, että auto mahtu kääntymään.

Haluttiin rauhassa koluta joka paikka ja tiedettiin ettei yksi päivä riitä, joten ostettiin kuukausiliput. Alotettiin Palácio da Penasta, joka aikoinaan on ollut Portugalin kuninkaallisten kesäasunto. Se on rakennettu 1800-luvun puolivälissä ja viimeinen linnaa asuttanut kuningas kuoli 1910. Linna on myös yksi hienoimpia esimerkkejä 1800-luvun Portugalilaisesta romantiikasta.

Porteilla tungeksi turisteja, mutta kunhan päästiin lippuluukulta porttien toiselle puolelle puutarhaan, hälinä ja ihmiset katosi kukanenki omille teilleen. Oli mahtava huomata, että ihmiset oikeasti rauhottu ja hiljenty kuuntelemaan hiljasuutta sekä ihastelemaan paikkoja. Palatsille oli matkaa jonkin verran ja valittavana oli useita eri reittejä. Puutarhasta osa oli luonnonmukaista, osa istutettu, mutta näkymät oli häkellyttävän kauniita. Palatsille päästyä kierrettiin ensin kaikki ulkotilat ja lopulta sisätilat. Ulkoa oli mahtavat maisemat koko Sintran ylle sekä muihin nähtävyyksiin. Sisällä ei saanut enää ottaa kuvia ja pääsy tiloihin oli hyvin tarkkaan rajattu. Huoneet oli kalustettu kuninkaallisten huonekaluilla ja joistakin ikä näkyi hyvin, toisia oli entisöity. Tunnelma linnan sisällä oli aivan mieletön, todellaki jotain semmosta, mitä ei voi kuvailla.

Seuraava kohde oli 800-luvun maurilinnoitus. Linnoitukselta on aikanaan tarkkailtu ja puolustettu Sintran rannikkoa. Tänä päivänä se on rapistunu "muuri", mutta ehottomasti vierailun arvonen. Korkeimmalla kukkulalla liehuu Portugalin entinen lippu vuodelta 1143, joka on kuin Suomen lippu, mutta neliö.

Vuorilta tultiin Sintran vanhaan kaupunkiin, jossa on Nacional Palace eli "savupiippupalatsi". Se jäi kuitenkin näkemättä, koska oli juuri silloin suljettu. Koko päivän kävelystä voipuneena palkitsimme itsemme hyvällä ruualla ja jälkkäriksi haettiin paikallisesta "pastelariasta" Sintran kuuluisia Queijadas-leivoksia.

3 paikkaa jäi siis näkemättä ja palataan Sintraan, kunhan ehitään...